Urkumusiikkia

 

Kiinnostukseni urkumusiikkia kohtaan syttyi kesällä 1988, kun Hannu Taanila ja Enzio Forsblom tekivät Yleisradiolle radio-ohjelman Dietrich Buxtehudesta. Ohjelma lähetettiin suorana Kangasalan kirkosta. Ohjelmassa esiteltiin myös legendaarisen Kangasalan urkutehtaan toimintaa. Minulle Buxtehude oli tuntematon ennen tuota lähetystä. Mielenkiintoista oli kuulla kuinka nuoret Georg Friedrich Händel ja Johann Sebastian Bach kävivät kuuntelemassa vanhan Buxtehuden musiikkia Lyypekissä. Topi Linjama mainitsee kirjassaan Bach ja pyöräilyn taito Buxtehuden järjestäneen Mariankirkossa modernin musiikin iltoja. Niissä kuultiin saksalaista, englantilaista, hollantilaista, ranskalaista ja italialaista musiikkia. Bachin vierailu Lyypekissä venähti pitemmäksi kuin alun perin oli tarkoitettu. Kun hän lopulta palasi takaisin, hänen kerrotaan saaneen potkut urkurin virasta Arnstadtista, Thüringenistä. Linjaman mukaan työnantaja oli ihmetellyt, miksi Bach oli viipynyt pitkään Buxtehuden luona. Tämä oli vastannut, että hän halusi ymmärtää yhtä ja toista hänen taiteestaan. Oppiminen ja omaksuminen vei aikansa lahjakkaaltakin muusikolta.

Kun Bach sai ensimmäisen urkurinpaikkansa Arnstadtista 1700-luvun alussa, Suomen kirkoissa oli noin viidetkymmenet urut. Niitä oli rannikon kirkoissa Viipurista Ouluun. Sitten Kaarle XII sai päähänsä alkaa mittelemään voimiaan Venäjän Pietari Suuren kanssa. Suuressa Pohjan sodassa (1700-1721) karoliineille tuli turpaan Pultavassa ja muuallakin. Seurasi isonvihan nimellä tunnettu ajanjakso, jolloin venäläiset miehittivät nykyisen Suomen alueita vuosina 1713-1721. Viha kohdistui myös soittimiin. Suomalaisten urkujen historiaan perehtyneen Musiikin tohtori ja urkuri Pentti Pellon mukaan Nauvon ja Sauvon urkuja lukuun ottamatta kaikki urut joko rikottiin käyttökelvottomiksi tai tuhottiin vuosien 174-1721 aikana. Suuri Pohjan sota päättyi lopulta Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta myöhemmin historioitsijoiden teksteissä. Aikalaislähteissä ajanjaksosta käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika. Urkuja kohtaan on kohdistettu aggressioita muuallakin. Esimerkiksi Hollannissa reformoidut vastustivat urkujen sijoittamista kirkkoon, koska pitivät niitä paholaisen säkkipilleinä. Tästä syystä tietyissä kaupungeissa urut olivatkin kaupunkien raatien omistuksessa, eikä kirkkojen. Olisikin hyvä muistaa, että suuri osa urkumusiikkia on ei-hengellistä musiikkia, jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä kirkon tai uskonnon kanssa.

Suomessa käytetään Buxtehuden etunimenä saksalaisia muotoja Dietrich tai Dieterich. Tanskassa hänen etunimensä kirjoitetaan muodossa Diderick tai Diderik.[1] Tämä tulee ymmärrettäväksi, kun muistamme, että Buxtehuden aikana Slesvig-Hollstein oli välillä Tanskan ja välillä saksalaisen vallan alla. Enzio Forsblomin mukaan Buxtehude piti itseään tanskalaisena, vaikka tekikin elämäntyönsä Lyypekissä Marian kirkon urkurina. Taanila ja Forsblom halusivat ohjelmassaan leikin varjolla rehabilitoida Buxtehuden. Ehkä varsinainen tavoite oli tehdä tunnetuksi hänen musiikkiaan, joka tuntuu edelleen jäävän muun muassa Händelin ja Bachin varjoon. 

Mielenkiintoista oli kuulla, että Enzio Forsblom oli ollut tanskalaisen Finn Viderön oppilaana. Edelleen on mahdollista, että Suomessakin urkujen soittoa opiskeleva saa oppikirjakseen Finn Viderön kirjoittaman soitonoppaan. Itsekin sitä soitin, kun olin 1990-luvun alussa erään salolaisen kanttorin yksityisoppilaana.  

Kiinnostus urkumusiikkia kohtaan vei minut 2000-luvun alussa vapaaehtoistyöhön Lahden Urkuviikoille. Erkki Krohn oli tuolloin johtajana. Kun saunoimme talkooporukan kanssa, Erkki kertoi mielenkiintoisia juttuja. Kiinnostus progemusiikkia kohtaan sai hänet hakemaan Sibelius Akatemiaan kirkkomusiikkiosastolle. Hänellä oli hienoja ideoita, joista moni toteutuikin. Suurin juttu oli tietysti Lahden Sibelius-talolle rakennetut urut. Hienoin urkuviikoilla kokemani esitys oli, kun brittiurkuri David Briggs säesti Tanssiteatteri Raatikon esitystä Lahden Sibelius-talolla. Raatikon tanssijat esittivät Musorgskin "Näyttelykuvia". Briggsin kanssa pääsin juttelemaan kunnolla, kun hain hänet ja hänen tyttärensä Kerensan Helsinki-Vantaan lentokentältä ensin hotelliin Vantaalle ja sitten harjoituksiin ja harjoitusten jälkeen Lahteen. Oi niitä aikoja.[2]

---

[1] Tästä minulla on omakohtaisia havaintoja. Kävimme Tanskassa syksyllä 2006 musiikkikirjastomatkalla Kööpenhaminan pääkirjaston lisäksi Frederiksbergissä, Gentoftessa ja Odensessa sekä Ruotsin puolella Malmössä. Huomasin tuolloin äänitteissä ja nuoteissa tanskalaisten tavan kirjoittaa Buxtehuden etunimi ei-saksalaisittain.

[2] Kerensa Briggsistä tuli myös muusikko ja säveltäjä. Hänen tuotantoaan on kuunneltavissa muun muassa Spotifyssa.