Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2026.

Dingon kanssa kävelyllä

Kuva
  Japanilaisen kirjailijan Haruki Murakamin novellissa With the Beatles kertojaminä pohdiskelee ajankulumista ja ikääntymistä, kouluajan kokemuksia sekä brittiläisen populaarimusiikin invaasiota Japaniin. Samainen kertoja toteaa joutuneensa myöntämään omien, nuoruudessaan elättelemiensä unelmien menettäneen voimansa. Unelman kuolema saattaa jollakin tavalla olla vielä todellisen elämän päättymistäkin murheellisempi asia. Joskus se tuntuu jopa kovin epäoikeudenmukaiselta. Kertojaminä muistelee tapahtumaa vuodelta 1964. Hän kohtaa koulun käytävällä ikäisensä tytön, joka kantaa käsissään With the Beatles -nimistä LP-levyä. Kohtaaminen jää ainoaksi. Jotain erityistä tuossa hetkessä tapahtui, kun kertoja haluaa palata siihen. Kohtaamisen tapahtumahetkellä koko maailma oli niin kutsutun beatlemanian vallassa. Kertoja toteaa, että itse ei ollut varsinaisesti Beatles-fani. Bändin musiikkia tosin kuuli usein esimerkiksi radiosta. Jazz ja klassinen musiikki olivat enemmän novellin kert...

Rockradio kirjavinkkaajana

 Innostuksen tähän kirjoitukseen sain, kun luin Timo Kalevi Forssin kirjoittamaa teosta Mikko Saarela: Eppu Normaalin sanoittajamestarin tarina (julkaistu 2025).  Kirjassa todetaan, kuinka rockia ei radiosta tullut 1970-luvulla kuin muutama tunti viikossa. En muista, mikä tilanne oli seuraavalla vuosikymmenellä. Sen sijaan muistan yksittäisiä Rockradion ohjelmia, jotka ovat jääneet pysyvästi mieleeni. Ensimmäinen näistä lähetettiin vuoden 1981 helmikuussa Bill Haleyn kuoleman jälkeen. Ohjelmassa käytiin Haleyn elämäkertaa läpi samalla, kun kuulijaa hemmoteltiin soittamalla hänen suosituimpia biisejään. Toinen mieleeni jäänyt lähetys oli talvella 1983. Tuolloin ohjelmassa esiteltiin Mark Shipperin kirjoittamaa ja Juice Leskisen suomentamaa satiirista Beatles-historiikkia Paperback Writer - Beatlesien elämä ja toiminta. Shipperin kirja julkaistiin jo vuonna 1978. Leskisen suomennos ilmestyi neljä vuotta myöhemmin. Wikipedia-artikkelin mukaan Shipperin kirjassa yhdistetään tosita...

Cadillac Ranch

Kuva
Vuonna 1980 ilmestyi Bruce Springsteenin viides studioalbumi   The River. Toisella isosiskollani oli tämä levy. Omia suosikkejani tältä tupla-albumina julkaistulta paketilta oli levyn nimikkobiisin The Riverin lisäksi Sherry Darling, jolla Clarence Clemons puhaltaa fonia niin hienolla tyylillä, että sitähän oli pakko yrittää imitoida. Olihan se komeata, kun ”Big Man” puhalsi nuotit ojennukseen. Albumilta löytyy myös Cadillac Ranch , joka viittaa Texasin Amarillossa olevaan installaatioon.  Teos koostuu kymmenestä vuosien 1949–1963 aikana valmistetusta Cadillacista. Autot on upotettu keulastaan maahan. Ne seisovat samassa kulmassa kuin Kheopsin pyramidi. Installaatio on rakennettu vuonna 1974. Sen tekijät ovat Chip Lord, Hudson Marquez ja Doug Michels, jotka kuuluivat Ant Farm -nimiseen ryhmään.   Bruce Springsteenin Cadillac Ranch -laulun kolmannesssa säkeistössä lauletaan James Dean in that Mercury ´49  Junior Johnson runnin´ through the woods of Caroline ...