Savikiekkoja ja Kupittaan savea

 

 Vuonna 1997 ilmestyi Pertti Luhtalan kirjoittama ja  WSOY:n kustantama kirja Rumbakuninkaista salsatähtiin. Kuubalaisten ja kuubalaislähtöisten muusikoiden ja yhtyeiden sekä musiikkityylien vaiheiden lisäksi Luhtala kertoo kirjassaan, kuinka suomalais-latinalaisamerikkalaisen musiikin tarina alkoi jo 1800-luvun lopulla. Antti Ahonen -niminen herrashenkilö oli tehnyt puhallinseitsikolle sovituksen habanera-rytmisestä La Palomasta. Luhtalan kirjasta löytyy myös mielenkiintoinen väittämä siitä, miten ja milloin tango tuli Suomeen. Vastaus on toisena päivänä marraskuuta vuonna 1913 kello 14. Tuolloin Toivo Niskanen tanssi Helsingin Ruotsalaisen teatterin tulevan johtajan Elsa Nyströmin kanssa salonkitangoa Apollo-teatterissa. Ainoastaan tosikko epäilee tätä asiaa koskevan tiedon todenperäisyyttä. Tiedon merkittävyys on rinnastettavissa siihen tietoon, kuinka jazz-musiikki saapui Suomeen s/s Andanian matkustajien mukana vuonna 1926.

Rumbakuninkaista salsatähtiin -kirjassa Luhtala pudottelee erilaisia anekdootteja siihen tahtiin, että jossain vaiheessa lukija alkaa epäillä esitettyjen asioiden todenperäisyyttä. Suoranaisesta asiavirheestä on kyse, kun Luhtala kertoo turkulaisen Saaristokauppa Oy:n julkaisemista Sointu-levyistä. Hän toteaa eheinä säilyneiden Sointu-levyjen olevan suuria harvinaisuuksia, sillä kirjoittajan mukaan niiden valmistamiseen käytettiin sodan jälkeen huonolaatuista Kupittaan savea. Luhtalan mukaan tämä aiheutti levyjen tuhoutumisen jopa itsestään. Sinänsä on ymmärrettävää, mistä Luhtalan perättömät väitteet Kupittaan savesta valmistetuista levyistä ovat peräisin. Kaikki Sointu-levyt olivat sellakasta valmistettuja 78-kierroksen levyjä. Arkipuheessa näitä levyjä on kutsuttu ”savikiekoiksi” (ruotsiksi ”stenkakor”).

Toisen maailmansodan aikana äänilevyjä valmistaneiden levy-yhtiöiden toiminta vaikeutui. Käytännössä ruotsalaisella Sonoralla ja Sointu-levyjä julkaisseella Saaristokauppa Oy:llä oli sota-aikana omilla kansallisilla levymarkkinoillaan lähes monopoliasema. Levyjen valmistamiseen käytettyä sellakkamateriaalia oli vaikeata saada. Niin Ruotsissa kuin Suomessakin levyjä ostaneet asiakkaat joutuivat luovuttamaan yhden tai kaksi levyä ostaessaan yhden uuden äänilevyn. Levykauppojen keräämät vanhat ja käytetyt äänilevyt murskattiin ja sulatettiin uusien levyjen puristamista varten. Erityisesti Sointu-levyillä oli tämän vuoksi huono maine, koska murskattujen levyjen paperietikettejä ei vaivauduttu riittävän huolellisesti poistamaan, paperipaloja jäi levymassan sekaan. Tällaisesta kierrätysmateriaalista valmistetut levyt eivät soineet virheettömästi, eivätkä ne välttämättä kestäneet käytössä kovin monta kuuntelukertaa. Materiaalipula ja muusikoiden sodassa olo nostivat levyjen hintoja. Sota-ajan levymainosten mukaan kyse ei kuitenkaan ollut levy-yhtiöiden halusta nostaa hintoja, vaan valtion kiristyneestä verotuksesta, joka kohdistui äänilevyihin.

Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen äänilevyteollisuuden toimintaedellytykset paranivat vähitellen. Vaikka äänilevyjen valmistamiseen käytetystä sellakkamateriaalista oli edelleen pulaa, äänilevymainoksissa kuluttajille kerrottiin, ettei heidän enää tarvitse luovuttaa vanhoja levyjään musiikkikauppoihin uusia levyjä ostaessaan.  Sodan päättymisestä huolimatta ylellisyystuotteiksi määriteltyjen tuotteiden, kuten äänilevyjen maahantuontia säännösteltiin edelleen.  

Luhtalan maininta Kupittaan savesta äänilevyjen materiaalina on melkein kuin varhaisen tekoälyn luomaa potaskaa. Kupittaan Savi oli 1920-luvulla Turussa perustettu tiili- ja keramiikka-alan yritys. Sen tuotevalikoimaan kuului tiilien ja laattojen lisäksi myös keraamisia käyttö- ja koriste-esineitä. Yrityksen toiminta päättyi konkurssiin 1960-luvun lopussa. Kupittaan Saven tehdas sijaitsi nykyisen TYKSin T-sairaalan alueella. Paikalla on harjoitettu keramiikka-alan toimintaa jo 1700-luvulta asti. Yrityksellä oli oma kapearaiteinen rautatie saven kuljettamiseen Halisista Aurajoen rannalta tehtaalle.

                                Kuva: Musiikkiarkisto
 

Lähteet:

Lind, Jaakko: Sointu ja Sonora: Kansallisten levymerkkien yhteistyötä 1930-luvulta 1950-luvulta. Artikkeli teoksessa Leena Rossi (toim.): Saanko luvan? Iskelmä-Suomen ilmiöitä 1900-luvulla. Turun yliopisto, kulttuurihistorian oppiaine. k&h: Turku 2005.

Luhtala, Pertti: Rumbakuninkaista salsatähtiin. WSOY: Helsinki 1997.