Uudenvuoden tervehdys

 

Mitäpä olisi uudenvuodenpäivä ilman Wienin Filharmonikkojen uudenvuodenkonserttia? No ei yhtään mitään. Tänä vuonna orkesteria johti kanadalainen kapellimestari Yannick Nézet-Séguin. En muista tarkkaa vuotta, milloin olen alkanut seuraamaan näitä uudenvuoden konsertteja, mutta se on ollut joskus 1970- ja 80-lukujen vaihteessa. Konserttien sisältö koostuu pääasiassa Strauss -perheen, Johann Strauss vanhemman ja hänen kolmen poikansa Josephin, Johannin ja Eduardin sävellyksistä. Heidän lisäkseen tämänvuotisessa lähetyksessä oli tarjolla muun muassa Joseph Lannerin, Carl Michael Ziehlerin, Maurice Ravelin, Joseph Haydnin, Wolfgang Amadeus Mozartin, Philipp Fahrbachin ja Francis Poulencin musiikkia.    

Tänä vuonna konserttia johtanut Yannick Nézet-Séguin on verrannut Filharmonikkojen uudenvuodenkonserttia amerikkalaisen jalkapallon suurtapahtumaan Super Bowliin. Molemmissa väliajoilla nähtäväksi ja kuultavaksi tarjottavat ohjelmistot ovat vähintään yhtä kiinnostavia ja merkittäviä kuin ns. viralliset ohjelmanumerot. Filharmonikkojen uudenvuodenkonserttien väliajoilla onkin monena vuonna ollut aiheita, joissa on esitelty sekä Itävallan että yhteisen eurooppalaisen kulttuuriperintömme vaiheita. Tänä vuonna väliajalla esiteltiin alkaneena vuonna 250 vuotta täyttävän Albertina-museon laajaa grafiikkakokoelmaa.

Mielenkiintoisena kuriositeettina konsertissa esitettiin myös tanskalaisen Hans Christian Lumbyen Kööpenhaminan höyryjunagaloppi juhlistamaan sitä, että vuonna 1847 avattiin rautatieyhteys Kööpenhaminan ja Roskilden välille. Henkilökohtaisesti tämä Lumbyen sävellys ilahdutti minua. Kun suoritin yleisen historian aineopintoja Turun yliopistossa, osallistuin tekniikan historiaa käsitelleelle kurssille. Kirjoitin esseen, jonka pohjana oli Tanskan rautateiden historiaa käsitellyt kirja. Kirja oli tanskankielinen (Dejligt!). Tanskassa oli 1800-luvulla useita yksityisiä rautatieyhtiöitä, joiden kalusto ja raideleveydet poikkesivat toisistaan. Muistaakseni useimmat näistä yhtiöt kokivat saman kohtalon kuin yksityinen Hanko-Hyvinkää -ratayhteys Suomessa. Toiminta päättyi konkurssiin.  

Toki Wienin Filharmonikkoja orkesterina voi moittia konservatiivisuudesta ja esimerkiksi siitä, että sen soittajisto on hyvin miesvaltaista. Vuosien varrella soittajistossa on alkanut vähitellen näkyä yhä enemmän naisia. Ehkä 40-jalkainen purjevene kääntyy täysissä purjeissa vastatuuleen helpommin kuin esimerkiksi sellaisen ihmeen toteutuminen, että filharmonikkojen uudenvuodenkonserttia johtaisi naiskapellimestari. Kenties tuo muutos on jo ovella, sillä tänä vuonna oli uudenvuoden konserttien historiassa toinen kerta, kun uudenvuoden konsertissa kuultiin naissäveltäjien teoksia. Tänä vuonna kuunneltavaksemme tarjottiin Josephine Weinlichin ja Florence Pricen teoksia.

Aikaisemmista uudenvuoden konserteista mieleeni on jäänyt 1980-luvulta, kun Herbert von Karajan johti Filharmonikkoja. Vuosi taisi olla 1989. Karajan kuoli tuon vuoden kesällä. Samana kesänä kuoli myös suomalainen kuningasbasso Martti Talvela. Olin tuolloin armeijassa. Leikkasin sotilaskodissa vanhoista sanomalehdistä Karajanin ja Talvelan nekrologit. Ehkä näiden lehtileikkeiden keräämisessä oli kyse jonkinlaisesta eskapismista. Samoin kuin siinä, että kävin tilaisuuden tullen soittamassa sotilaskodin pianoa.    

Perinteisiin kuuluu, että filharmonikkojen uudenvuoden konsertti pidetään Musikvereinin Kultaisessa salissa. En ole salissa itse koskaan päässyt käymään. Ulkopuolelta olen rakennuksen nähnyt, kun olin matkalla Wienissä vuosia sitten. Sinfonia Lahti kävi vuonna 2009 Wienissä konsertoimassa tuossa samassa Kultaisessa salissa. Kysyin eräältä lahtelaismuusikolta heidän matkastaan ja millaista oli soittaa tässä kuuluisassa konserttipaikassa. Hän kertoi, että muusikkojen istumapaikat olivat tarkkaan ennalta määrättyjä. Muusikot sijoitetaan istumaan hyvin ahtaasti lähelle toisiaan. Konserttitalon vahtimestareilla oli runsas kokoelma erilaisia puukiiloja, jotka asetettiin soittajien tuolien alle. Salin lattia ei ole tasainen, vaan kupera ja näitä puukiiloja tarvitaan tasapainottamaan istumapaikkoja. Konserttitalon henkilökunnasta, ihan lippukassaa ja narikkaa myöten, jäi lahtelaisvieraille hyvin arvonsa tunteva vaikutelma. Näinhän se on. Omaa työtä tulee osata arvostaa ja sen merkitys palveluammattina tunnistaa.  

Katselu- ja kuuntelukokemuksena Wienin filharmonikkojen uudenvuodenkonsertti oli jälleen hyvin nautinnollinen kokemus. Olen lapsuudestani saakka ihastellut sitä, miten taitavia itävaltalaiset ovat filharmonikkojen konsertin televisiointien toteuttamisissa. Osa konsertin sävellyksistä tarjoillaan katsojille herkullisina annoksina, kun Wienin valtionbaletin tanssijat loihtivat vaikuttavia koreografioita Strauss-perheen sävelten siivittäminä. Tämänvuotinen filharmonikkojen konsertin televisointi oli jo 68. kerta ja se näkyi sadassaviidessäkymmenessä maassa. Konsertti on katsottavissa YLE Areenassa. Suosittelen lämpimästi.

Hyvää uutta vuotta toivottaen!