Huuliharppuostaja
Haastattelin kerran erästä pitkän linjan musiikkialan yrittäjää. Hän toimi soitinkauppiaana ja ehti kokea monenlaisia tilanteita, joissa asiakkaat tekivät ostopäätöksiä. Tämä vanhempi herrasmies kertoi minulle muun muassa kaksi joulunaikaan sattunutta tapausta. Ensimmäinen niistä liittyi huuliharppuihin. Monena vuonna asiakkaat tulivat ostamaan viime hetken lahjana huuliharppua. Soittimessa on monia hyviä puolia. Se on edullinen, menee pieneen tilaan ja sen saa heti mukaansa. Kauppias tuumi yhdessä liikekumppaninsa kanssa, että jos tänä vuonna jouluaaton viimeinen asiakas haluaa ostaa huuliharpun, niin annetaan se hänelle ilmaiseksi. Näin tosiaan tapahtui. Asiakas yllättyi, eikä meinannut ensin uskoa, että hän saa huuliharpun lahjaksi. Hän ehti jo hetken epäillä, että hänen kustannuksellaan pilailtiin. Lopulta asiakas kuitenkin vakuuttui, että herrat olivat ihan tosissaan ja poistui liikkeestä tyytyväisenä.
Toinen kauppiaan kertoma tapaus
oli, kun pikkupoika vanhempineen tuli liikkeeseen lahjaostoksille. Vanhemmat ostivat
hänelle kitaran. Soitin yritettiin paketoida niin, että poika ei olisi huomannut
sitä. Tämä ei kuitenkaan onnistunut. Kun perhe tuli myyntitiskin luo ostosta
maksamaan, poika oli osoittanut kädellään tiskin yläpuolella riippuvia mandoliineja
ja sanonut kuuluvalla äänellä: ”Voi ..ttu! Tollasen mä olisin halunnut”. Siinä
oli osapuolilla pokassa pitämistä.
Tässä pari esimerkkiä siitä,
millaista on asiointi perinteisessä kivijalkakaupassa. Toivotan molemmille lukijoilleni
onnistuneita viime hetken lahjaostoksia.
Kommentit
Lähetä kommentti