Kanttorin joulutervehdys

 

Halikon pitäjän Tavolan kylän Mikolan rusthollin poika Emil Edvard Kavera oli Angelniemen seurakunnan pitkäaikainen kanttori. Vanhat halikkolaiset muistavat kuinka Kaveran Epulla oli tapana esitellä itsensä, että ”hän on dir cant ja pal pääl.” Dir cant viittasi hänelle myönnettyyn director cantus -arvonimeen. Toisena työnään hän hoiti Halikon kunnan palopäällikön virkaa.

Emil Kavera opiskeli kanttorin ammattiin Helsingin lukkari-urkurikoulussa (myöhemmin koulun nimi muutettiin Helsingin kirkkomusiikkiopistoksi) 1920-luvun alussa. Vuosikymmenen lopulla hän oli kanttorin työstä virkavapaalla jatko-opintojen vuoksi. Hän kävi laulutunneilla Helsingin Konservatorion yksinlaulun opettajan Väinö Lehtisen luona. Kovassa seurassa on Halikon poika ollut, sillä samalla opettajalla kävi myös muuan Georg Malmstén. Olisi mielenkiintoista tietää, kohtasivatko Kavera ja Malmstén milloinkaan edes ohimennen, kun laulutunneilla kävivät. Ainakin Malmsténista tiedämme, että hän lauloi myöhemmin Väinö Lehtisen hautajaisissa.    

Olen kuullut, että Salon seudun kanttoreista aikanaan vain Rikhard Mäkinen sai kokonaan elantonsa musiikin parissa. Hän työskenteli kanttorin työnsä lisäksi muun muassa kouluissa musiikinopettajana ja työryhmässä, joka valitsi virsikirjan virret. En tiedä, kävikö itsensä jäävääminen Mäkisellä mielessä. Vanhaan virsikirjaan päätyi useampia hänen säveltämiään virsiä. Kaikilla pienten maaseutuseurakuntien kanttoreilla ei ollut koko ajan musiikillisia tehtäviä, joten erilaisia lisäansioita hankittiin, mikäli mahdollista. Kuten kirjoitelmani alussa mainitsin, Emil Kavera toimi myös palopäällikkönä. Lisäansioita hän sai myös paikallisten nuoriso- ja urheiluseurojen kuorojen johtamisesta. Maalliset työt eivät olleet vieraita muillekaan Salon seudun kanttoreille. Muurlan kanttori Eino Norva toimi Osuuspankin ja Suomusjärven kanttori Pekka Korento Säästöpankin konttorinjohtajina. Halikon kanttori Volter Ajoniemi toimi vakuutusyhtiön asiamiehenä. Hän harjoitti myös turkistarhausta.  

Tein aikoinaan kasvatustieteen pro seminaari -työni kirkkomuusikkojen koulutuksesta kasvatuksen ja koulutuksen historian näkökulmista. Haastattelin tutkielmaani varten Emil Kaveran veljenlapsia. Pyysin heitä kertomaan sedästään. Olli Mikola kertoi, että rekikelillä Emil Kavera saattoi ottaa Mikolan tallista varsan ja valjastaa sen reen eteen. Sillä hän meni ensin maantietä pitkin Viurilanlahdelle jatkaen sieltä jäätä pitkin Angelniemen kirkolle. Eeva Mikola kertoi, kuinka hänen setänsä valmistautui joulupäivän aamun jumalanpalvelukseen. Emil Kavera halusi varmistaa olevansa ajoissa paikalla. Tavolan kylästä on matkaa Angelniemelle parikymmentä kilometriä ja entisaikaan kulkuyhteydet eivät olleet kovin hyvät. Tämän vuoksi Emil Kavera nukkui jouluaaton ja joulupäivän välisen yön Angelniemen kunnan puhelinkeskuksessa. Tämä keskus sijaitsi Kokkilan rannassa mantereen puolella. Sieltä on vain muutaman kilometrin matka Angelniemen kirkolle, joka sijaitsee Kemiönsaaren pohjoisosassa. Ajoissa paikalle ehtineen kirkon palvelijaa ilahdutti, mikäli suntio oli muistanut lämmittää kirkkorakennusta jumalanpalvelusta varten. Olen kuullut vanhoilta kanttoreilta, kuinka ennen vanhaan kirkot olivat todella kylmiä paikkoja talvisin. Monella kanttorilla olikin mukanaan vesipullo, johon oli lisätty miestä vahvempaa lämmikkeeksi. En tiedä oliko Kaveralla tällaista sisäistä villapaitaa matkassa. 

Ystäviään ja tuttaviaan Kavera muisti jouluisin puhelintervehdyksillä. Puheluun vastannut sai kuulla Armas Maasalon säveltämän Joulun kellot, jonka sanat pohjautuvat Helmi Auvisen runoon. Laulun päätyttyä Kavera toivotti vielä kuulijalleen hyvää joulua ja sulki puhelimen.  

 Kuvassa on Salon seudun kanttoreita ensimmäisten Salon seudun kirkollisten laulujuhlien aikaan 1930-luvun alussa. Alarivissä vasemmalta alkaen Oskari Lehtinen Perniöstä, Rikhard Mäkinen Uskelasta ja Emil Norva Muurlasta. Ylärivissä vasemmalta Pekka Korento Suomusjärveltä, Kaarlo Pohjankylä Perttelistä, Emil Kavera Angelniemeltä, Volter Ajoniemi Halikosta ja Emil Leino Kiikalasta.

Kuva: Arvo Sauran kokoelmat, Salo-Uskelan seura.