Raittinen

 

Syksyllä 2003 olin töissä Turun kirjamessuilla Turun yliopiston kirjaston messuosastolla. Samoihin aikoihin ilmestyi Heimo Hatakan Jussi Raittisesta kirjoittama elämäkerta Muistan vielä vuonna -56: Jussi Raittinen muistelee, miten rock tuli Suomeen. Joidenkin Turun koulujen oppilaat tekivät Turun Sanomille messuilta juttuja. Yksi näistä koululaistoimittajista tuli kysymään meiltä Jussi Raittisesta, Suomi-rockista ja tietäisimmekö ketään näistä asioista tietävää. Mainitsin, että yläasteella ollessani Raittisen bändi kävi esiintymässä koulussamme. Kerroin, kuinka minuun teki vaikutuksen erityisesti Hillel Tokazierin pianonsoitto. Nimittäin hän soitti näytösluontoisesti pianoa tennareillaan. Koululaistoimittaja kysyi, olisinko valmis tulemaan samaan haastatteluun Raittisen kanssa. Totta kai olin valmis. Tosin täytyy myöntää, että Jussi Raittinen tuntui vähän hämmästelevän läsnäoloani haastattelussa, mutta monenlaista kokeneena hän osasi kohdata tilanteen hillitysti.  

  

Kuva 1. Annabella Suurnäkki. TS 4.10.2003.

 

 Suomirockin isäksikin luonnehdittu Jussi Raittinen ja messuosastolla työskentelevä 34-vuotias Jaakko Lind kättelevät ja katselevat toisiaan kiinnostuneina. Miehiä yhdistää yksi 1980-luvun puolivälin päivä. Koulukeikalla rockhistoriasta kertoessaan Raittinen kysyi yläasteikäiseltä Lindiltä, mikä musiikkityyli syntyi, kun country ja blues aikanaan yhdistyivät? Lindin rock´n roll -vastaus jäljitteli niin hienostelevasti jenkkiaksenttia, että jopa Lindin pikkusiskon kaverit vihjailivat veljen huvittavasta sattumuksesta vielä vuosia myöhemmin. Raittinen tunnistaa Lindin kuvaaman Amerikan ihannoinnin, joka oli ajalle tyypillinen ja liittyi satelliittikanavien tuloon.

”1980-luvulla oli kausi, jolloin television tarjoama uusi massaviihde ja ulkomainen musiikki olivat kovia kilpailijoita. Rockhenkiset ala-astelaisten lapsimusiikkikeikat toimivat tuolloin nuorison koulumusiikkikeikkoja paremmin”, muusikko muistelee.

Lind, joka itse oli 1980-luvulla nuori, pohtii konkarin mielipidettä hetken.

”Totta, mutta suomalainen populaarimusiikki on joka tapauksessa jäänyt nuoruusvuosiltani parhaiten mieleen. Koin ja koen, että ymmärrettävät sanat ovat vähintään puolet koko musiikin merkityksestä”, hän kertoo.

Kuin aasinsiltaa pitkin miesten keskustelu liukuu sanoituksista suomirockin olemuksen pohdintaan.   

”Suomirock on suomenkielistä musiikkia, jonka keskeiset piirteet kiteytyvät 1980-1990-lukujen manserockissa”, Raittinen aloittaa määrittelyn. 

Hän uskoo, että ilman suomirockia nykynuorisomme ei juurikaan kuuntelisi kotimaista musiikkia. Lindillä ei ole lisättävää suomirockin kehityksestä kirjankin kirjoittaneen Raittisen mielipiteeseen. Lind ei ole ehtinyt tutustua Muistan vielä vuonna 56 -teokseen, mutta suunnittelee jo sen ostoa. Pitäähän Lind Raittista poikkeuksellisen monipuolisena ja ”jotenkin niin kaikille tuttuna rock-muusikkona”.

”On kuitenkin muistettava, että minua on erittäin vaikea luokitella yhteen musiikinalaan”, niin lastenlaulut ja työväenrallatukset kuin jazzinkin omakseen tunteva Raittinen pohtii Lindin kuvausta.

Raittinen katsahtaa kelloon. Seuraava esiintyminen odottaa. Lindilläkin alkaa olla kiire ”aikuisiän harrastukseensa”, saksofonitunnille.

”Ajat ja ajanvietteet muuttuvat, mutta kiinnostukseni suomirockiin säilyy”, Lind tiivistää.

Raittisesta erottuaan Lind hymyilee tyytyväisenä. Kirjamessujen hälinässä voi elää uudestaan korvaamatonta nuoruuttaan monellakin tapaa.

 

VEERA VIITANEN TS 4.10.2003

Seuraavan kerran näin Raittisen kesällä 2004 Naantalissa. Raittinen esiintyi siellä bändinsä kanssa. Vaihdoimme muutaman sanan. Seitsemän vuotta meni, kun olimme jutuissa seuraavan kerran. Olin silloin Tikkurilan kirjaston musiikkiosastolla ja kysyin Raittiselta, jos hän olisi kiinnostunut tuleman kirjastoon luennoimaan musiikkikirjallisuudesta. Kyllä hän oli. Sovimme esiintymisen joulukuulle 2011. Ehdin sopia tämän esiintymisen, mutta en päässyt näkemään sitä paikan päällä Olin aloittanut tuon vuoden marraskuussa työt Salon kirjastossa. Myöhemmin katsoin videotallenteen tapahtumasta. Se oli reilua ja rehtiä Raittista parhaimmillaan. Esiintyvänä taiteilijana hän selvästi seurasi tarkasti, mitä musiikkibisneksessä tapahtui. Hänen elämäkertakirjansa kertovat päiväkirjamaisen tarkasti kaiken oleellisen, millaista musiikintekeminen Suomessa ja kansainvälisestikin 1950-luvulta eteenpäin on ollut.

Vuoden 2013 lokakuussa tapasin Raittisen seuraavan kerran. Hän oli Turun kirjamessuilla Janne Salmen kanssa esittelemässä Salmen Raittisesta kirjoittamaa kirjaa Vanha rokkistara. Vaihdoin muutaman sanan molempien kanssa. Janne Salmi oli syksyllä 2010 Tikkurilan kirjastossa musiikkiosaston tapahtumassa, jossa hän kertoi esikoisteoksestaan Kun 50-luku tuli takaisin. Dusty Cats from Alamo -niminen bändi soitti samassa tilaisuudessa 1950-luvun rock´n rollia.