Nocturne

 

 Lahtelainen Harri Saarinen sävelsi vuonna 1977 soolohuilulle ”Nocturnen”. Säveltäjän mukaan hän sai innoituksen teokseensa kevään tai alkukesän aamuöisestä äänimaisemasta. Minulla oli tilaisuus kuulla tämä teos monta vuotta sitten Lahden konservatorion opettajien tekemien sävellysten konsertissa. ”Nocturnen” esitti konservatorion huilunsoiton lehtori Merja Kakko. Säveltäjän luonnehdinta aamuöisestä lintujen laulusta vastasi hyvin kuulokokemustani. Tämä Saarisen sävellys tulee mieleeni usein keväisin. Viime talvena ainakin eteläisessä Suomessa talvi oli varsin lepsu, joten linnuilla tuntui olevan jo helmikuussa keväisiä lauluja laulettavana. 

Hieman tunnetumpi ”Nocturne” on Eino Leinon ”Talviyö” -kokoelmassa julkaistu runo vuodelta 1903. Tässä runon alkusäkeet maistiaisiksi:

Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu, kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu.

Keskustelin erään biologituttavani kanssa tästä runosta. Luonnontieteilijänä hän nosti esille muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia, joihin hän oli kiinnittänyt huomiota. Hän totesi, että yleensä kaskeaminen tehtiin keväällä. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että tähkäpäitä on viljan tuleennuttua vasta loppukesästä tai alkusyksystä. Leinon runossa mainitaan myös tuoksuvasta vanamosta. Sen mieluisimpia kasvupaikkoja ovat laajat ja vanhat luonnontilaiset metsät, joiden varjoista pohjaa verhoaa yhtenäinen sammalikko. Tällaisilla kasvupaikoilla ei ole juurikaan muita ruohoja kilpailemassa vanamon kanssa elintilasta. Vanhojen metsien vakaaseen ilmastoon sopeutuneelle kasville lähes kaikenlaiset mullistukset ja häiriöt ovat kohtalokkaita. Kulot, hakkuut, metsien pirstominen, maanpinnan käsittely, lannoitus ja muu ihmistoiminta hävittävät sen usein miltei olemattomiin.

Runon alussa mainittu ruislintu on oikeastaan rantakanoihin kuuluva ruisrääkkä (crex crex). Biologi Lasse J. Laineen mainiossa ”Suomalaisessa Lintuoppaassa” todetaan, kuinka ”kesäöiden tunnelman luoja ruisrääkkä on runsastunut selvästi viime vuosina. Loppukeväästä ja alkukesästä vallinneiden lämpimien kaakkoisten ilmavirtausten myötä meille on saapunut ruisrääkkiä tavallista useammin. Usein ruisrääkkiä voi kerääntyä narskuttelemaan lähekkäin hyville paikoille. Maanviljelyn koneellistuminen sai kannan romahtamaan 1930- ja 1950-luvuilla. Sitä ennen ruisrääkkä oli yleinen peltolintu. Nykyään sen tapaa huonoina vuosina varmimmin paketti- ja heinäpelloilta sekä ranta- ja luhtaniityiltä. Hyvinä kesinä narisuttelua kuulee vilja- ja rypsipelloiltakin. Lintua ei juuri pääse näkemään, sillä se kipittää etevästi pakoon kulkijan edestä.” Luonnontieteilijätuttavani kertoi, kuinka Neuvostoliiton romahtamisen myötä entisten kolhoosien pellot jäivät 1990-luvun alussa kesannolle. Tämän seurauksena ruisrääkkäpopulaatiot kasvoivat Venäjällä. Vähitellen lintuja alkoi näkyä yhä enemmän myös Suomen puolella. Natura nihil agit frustra. Luonto ei tee mitään turhaa. Mikäli ihmisen toiminta vähenee jollain alueella, luonto pyrkii ennen pitkää tekemään korjausliikkeen ja valtaamaan takaisin ihmisen käyttöönsä ottamat alueet.       

 

Lähteet:

Lasse J. Laine: Suomalainen Lintuopas. 11. painos. WSOY: Helsinki 2006.

Eino Leino: Valitut teokset I. Otava: Helsinki 1930.