Kartanomusiikkia 1700-luvun Helsingistä

 

Helsingin kaupunginmuseon ja Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelman yhteistyönä valmistui vuonna 2009 aivan loistava äänilevy. Tällä levyllä kuultavat kappaleet pohjautuvat Borgå Gymnasiumin kirjastossa säilyneeseen, neiti Ulrica Elisabet Taubelle Degerön kartanossa joulukuun 29. päivänä vuonna 1767 omistettuun nuottivihkoon. Kuten levyn tuottanut Helsingin kaupunginmuseon tutkija Jere Jäppinen levyn liitteenä olevan vihon tekstissä toteaa, meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, mitä Degerön kartanossa tapahtui tuona nimenomaisena joulukuun päivänä. Voimme vain olettaa, että ajan tyyliin sopivasti joulua on vietetty asiankuuluvalla hartaudella, kuten Turun vanhalla suurtorilla vuosittain julistettavan joulurauhan teksti kansliapäällikön lukemana meitä edelleen kehottaa tekemään. 1760-luvulla kalenteriin oli merkitty vielä neljä joulupäivää. Kartanoiden väellä oli tapana kokoontua joulunviettoon suurella sukulaisten ja ystävien joukoilla pitkienkin matkojen takaa. Aateliston joulunviettoon kuuluivat musiikki ja tanssi. Säilyneen kirjeenvaihdon perusteella saamme tietää, kuinka Ulrica Tauben serkut soittivat viulua ja traversohuilua.

Suurin osa Ulrica Taubelle omistetun nuottivihon materiaalista on ajalle tyypillistä harrastajaklaveristien ohjelmistoa. Helpoille, viihdyttäville ja tanssittaville kappaleille oli kysyntää ja soitonopettajat sävelsivät sellaisia oppilaidensa soitettaviksi. Jere Jäppisen levyn liitteeksi laatiman tekstin mukaan nuottivihossa olevat pikkukappaleet ovat enimmäkseen aika kehnoja ja niiden säveltäjien nimet vaikeita selvittää, mutta joukkoon on päätynyt myös laadukkaita teoksia. Tämän päivän musiikin kuluttajalle, soittajalle ja kuuntelijalle nuottivihon tuttuja säveltäjänimiä ovat mestarillisia cembalosonaatteja säveltänyt Domenico Scarlatti, erityisesti oopperasäveltäjänä kunnostautunut Johann Adolf Hasse sekä Preussin kuningas Fredrik II Suuri (vanha kunnon der Alte Fritz), joka oli nykytutkimuksen mukaan aikaisempaa mainettaan parempi huilisti ja säveltäjä. Meidän on hyvä muistaa, että Fredik oli oman kuningattaremme Lovisa Ulrikan veli ja siten siis kuningas Kustaa III:n eno. Muita nuottivihossa esiintyviä säveltäjänimiä ovat Ruotsin musiikin isäksi kutsuttu Johan Helmich Roman teoksellaan ”Mitt hierta rörs af fröjd”, joka on KJakob Fresen runoon sävelletty laulu. Toinen vihossa esiintyvä vanhemman polven ruotsalainen säveltäjä on Johan Agrell.

Neiti Ulrica Elisabet Taube, jolle nuottivihko oli omistettu, oli Uudenmaan jalkaväkirykmentissä uransa luoneen majuri Otto Ludvig Tauben ja vapaaherratar Sofia Elisabet Mellinin tytär. Degrön kartanon vapaaherratar oli saanut perinnöksi äidiltään. Perheeseen kuuluivat myös vapaaherrattaren edellisessä avioliitossa saamat lapset, tuolloin jo aikuiset Lovisa Christina ja Carl Adam Armfelt. Ulrican neljästä sisaresta vain pikkusisko Sofia Gustava ehti aikuisikään. Tämän päivän näkökulmasta meidän on ehkä vaikeata käsittää, kuinka yleistä lapsikuolleisuus tuohon aikaan oli.

Nuottivihon tarkoitus on kirjattu kaunopuheiseen omistusrunoon, jossa toivotaan soitto- ja lauluharjoitusten kaltaisten jalojen huvitusten kasvattavan nuoresta Ulricasta (hän oli tuolloin kaksitoistavuotias) vanhempiensa ilon ja sukupuolensa kaunistuksen. Musiikki- ja tanssiopinnot olivat tärkeä osa aatelisten, etenkin tyttöjen, kasvatusta. Opintojen katsottiin kehittävän suloutta sekä naisille sopivaa vaatimatonta ja kurinalaista esiintymistä. Musiikilla oli siis keskeinen osa säätyläisten seurustelutavoissa. Vieraita viihdytettiin laululla ja soitolla. Samalla voitiin myös esitellä omia taitoja.

Ulrica Taubelle omistettu nuottivihko on kiinnostava historiallisena lähteenä. Nuottivihon kappaleet ovat käsin kopioituja. Degerön kartanossa vierailleet ihmiset ovat jäljentäneet omista, mukanaan tuomista nuoteista niitä teoksia, joita he ovat halunneet tarjota nuorelle Ulricalle soitettavaksi. Jäppisen mukaan monet vihossa olevista kappaleista ovat olleet suosittuja 1760-luvulla. Painetut nuotit olivat tuohon aikaan harvinaisia ja kalliita. Siksi oli tavallista jäljentää nuotit käsin. Paperin ja vaivan säästämiseksi musiikki kirjoitettiin kopioihin hyvin pelkistetyssä muodossa. Tauben nuottivihossa lähes kaikki kappaleet ovat kaksiäänisiä. Esimerkiksi lauluiin on merkitty melodia ja bassolinja. Kenraalibassonumeroita on merkitty vain yhteen teokseen. Tuohon aikaan muusikon perustaitoihin kuului osata täydentää nuottikuvan aukot improvisoimalla sointuja ja koristeita. Tämä on hyvä muistaa, kun kuuntelemme joko konsertissa tai äänitteeltä 1700-luvun musiikkia. Kuulemaamme vaikuttavat usein äänilevyteollisuuden luomat rajat, miltä teoksen tulee kuulostaa. Jokainen voi pohtia mielessään, kuinka paljon esittäjä uskaltaa standardisoitua teosta muunnella, kun olemme huomaamattamme luoneet mielikuvan siitä, miltä jonkin teoksen tulee kuulostaa. Nuotteihin kirjoitettua musiikkia voidaan ajatella myös sopimuksina. Säveltäjällä ja esittäjällä on todennäköisesti suhteellisen yhtenevä käsitys siitä, miltä teoksen tulisi kuulostaa. Nuottien aika-arvot ja esitysmerkinnät ohjaavat sitä, milloin tulee paisutusta tai vaimennusta, taukoja ja mölinää. Harmikseni en nyt muista kirjaa, jonka kerran luin. Siinä käsiteltiin musiikin esitystapoja koskevia muutoksia viimeisten neljän sadan vuoden aikana. Piste nuotin yhteydessä saattoi tarkoittaa 1700-luvulla jotain aivan muuta kuin mitä se tarkoittaa tänä päivänä, eli esimerkiksi neljäsosanuotin kohdalla sointiajan pitenemistä puolella. Jos molemmista lukijoistani edes toinen muistaa ja tunnistaa tämän kadoksissa olevan kirjan nimen, niin vinkkiä minulle. Kiitos.

Lähde: Ulrica. Kartanomusiikkia 1700-luvun Helsingistä. Levy on tehty Helsingin kaupunginmuseon ja Metropolia Ammattikorkeakoulun yhteistyönä. Julkaisuvuosi 2009.