Elegia

 

Meillä on kotona ollut monta vuosikymmentä Suuri toivelaulukirja 4. Sattumalta eräänä lokakuisena iltana huomasin tässä samaisessa toivelaulukirjassa Edith Sohlströmin (1870–1934) Elegian. En ollut koskaan aikaisemmin kiinnittänyt huomiota tähän kappaleeseen. Säveltäjä ja sävellys olivat minulle ennestään tuntemattomia. Sävellyksen esittelytekstissä sitä kuvaillaan toivelaulukirjassa porilaisen voimistelunopettajan ja musiikin harrastajan säveltämäksi pianokappaleeksi, jota on myöhemmin soitettu muun muassa sellosoolona. Ehkä tämä sellomaininta kiinnitti huomioni. Kirjoitin joitain vuosia sitten erään panimomestarin ja muusikon elämästä. Hänestä oli RUK:n kurssimatrikkelissa maininta, kuinka hän tenorisaksofonilla soitti eräässä esityksessä sellon stemmaa. Minua kiinnosti kokeilla soittaa tätä Sohlströmin Elegiaa sekä pianolla että tenorisaksofonilla. Teos löytyy myös vuonna 2003 julkaistusta suomalaista pianomusiikkia sisältävästä kokoelmasta. Kiinnostavaa on, että Sohlström on kokoelman ainoa naissäveltäjä. Muut säveltäjät ovatkin kunnolla kanonisoituja pylväspyhimyksiä:

 

Järnefelt, Kaski, Kuula, Madetoja, Melartin, Merikanto, Palmgren, Sibelius…

 

Olin aikaisemmin ollut siinä käsityksessä, että minulla on kirjahyllyssäni melko hyvät musiikin hakuteokset. Jouduin sikäli pettymään, että yhdestäkään teoksesta en löytänyt sanaakaan Edith Sohlströmistä. Lopulta apua löytyy Pirkko Moisalan ja Riitta Valkeilan kirjasta Musiikin toinen sukupuoli: Naissäveltäjiä keskiajalta nykyaikaan. Saamme tietää Sohlströmin olleen kirjailija ja säveltäjä, joka oli varsinaiselta ammatiltaan voimistelunopettaja Porin tyttölyseosssa ja Privata svenska flickskolanissa. Sohlströmin lapsuudenkodissa suhtauduttiin suopeasti taiteisiin. Hän oppi soittamaan kitaraa ja pianoa. Sohltröm kirjoitti ruotsiksi lasten- ja nuortenkirjoja nimimerkillä Vivan Holme. Lisäksi hän kirjoitti monia liikunta-aiheisia opas- ja oppikirjoja. Julkaisuvuosien perusteella ilmeisesti 1910- ja 20-lukujen vuodet ovat olleet Sohltrömin kirjallisessa tuotannossa aktiivisinta aikaa. Hänen sävellyksistään juuri tämä melodinen Elegia on jäänyt elämään. Jos pohdimme, millaisessa yhteiskunnassa tuo sävellys syntyi, saamme siitä viitteitä neliosaisen Suomen musiikin historian osasta Esittävä säveltaide.

 

Pianolla oli dominoiva ja jossain määrin ristiriitainen asema 1800-luvun soitinkulttuurissa: yhtäältä se oli juhlituimpien soitinvirtuoosien instrumentti, toisaalta se oli kotimusisoinnin lempisoitin. Tämä ääriasetelma oli sisäänrakennettuna pianon esteettissosiaaliseen olemukseen jo sen synty- ja nousukaudella 1700-luvulla: yhtäältä piano oli nousevan sivistysporvariston soitin, toisaalta säveltäjä-pianistit loistivat virtuooseina. 1800-luku nosti pianon sitten virtuoosien ja myöhemmin ”tulkitsijoiden” käsissä täysin uuteen merkitykseen.

 

Tämä sitaatti ei kuitenkaan tyhjentävästi vastaa siihen, millaisessa ympäristössä porilaisen kauppaneuvoksen tytär Edith Sohlström eli. Mistä hän sai virikkeitä kirjoittamiseen ja säveltämiseen? Mitä todennäköisimmin musiikilla on ollut merkittävä rooli perheessä. Hänen veljensä oli kuoronjohtaja, filosofian kandidaatti ja varatuomari Gösta Sohlström (1849–1925), joka oli perustamassa Muntra Musikanter -mieskuoroa ja toimi sen johtajana. Asianajajan työnsä ohella hän johti myös Akademiska sångföreningiä ja Vapauden veljiä.

  

 Kirjallisuus:

Moisala, Pirkko & Valkeila, Riitta: Musiikin toinen sukupuoli: Naissäveltäjiä keskiajalta nykyaikaan. Kirjayhtymä: Helsinki 1994.

Suomalaista toiveohjelmistoa pianolle. Finnish Favourites for Piano. Fennica Gehrmann: Helsinki 2003.

Suomen musiikin historia: Esittävä säveltaide. Martti Haapakoski, Anni Heino, Matti Huttunen, Hannu-Ilari Lampila & Katri Maasalo (toim.). WSOY: Helsinki 2002.

Suuri Toivelaulukirja 4. Aapeli Vuoristo (toim.). Fazer Musiikki: Helsinki 1988.