Amerikan kuume

 Englantilaisen kirjailijan P. G. Wodehousen Jeeves-tarinoihin perustuvan televisiosarjan Kyllä Jeeves hoitaa (Jeeves and Wooster) kolmannen tuotantokauden jaksossa The Full house esiintyy John Fitzgerald Jayn esittämä runoilija Rockmeteller ”Rocky” Todd, joka haluaa elää hiljaista elämää mökissään Long Islandin metsissä. Kamera näyttää ”Rockyn” mökistä kuvaa. Katse kiinnittyy eräässä huoneessa olevaan gramofoniin, jonka levylautasella näkyy amerikansuomalaisen muusikon Sylvester ”Hooley” Aholan levytys ”The Better Land” kornetille ja orkesterille.  Vuonna 1902 syntynyt Sylvester Ahola oli toisen polven amerikansuomalainen. Hänen vanhempansa olivat muuttaneet Yhdysvaltoihin 1800-luvun lopulla. Sylvester Aholasta kirjoitetussa elämäkerrassa todetaan, että ensimmäisen polven siirtolaiset olivat hyvin tiukasti keskenään toistensa kanssa tekemisissä. Monet heistä osasivat englantia huonosti tai eivät ollenkaan. Kielitaidottoman siirtolaisen oli helpompi päästä elämän alkuun uudessa maassa samaa kieltä puhuvien kanssa. Suomalaislähtöiset siirtolaiset toimivat usein samoissa seurakunnissa, raittiusliikkeessä ja työväenyhdistyksissä. Amerikansuomalaiset perustivat myös omia orkestereita. Aluksi osa orkestereiden soittajista oli kokonaan suomalaistaustaisia.   

Vuosina 1866–1930 Suomesta lähti Pohjois-Amerikkaan eli Yhdysvaltoihin ja Kanadaan noin 350 000 siirtolaista. Miehiä lähteneistä oli 65 prosenttia ja naisia 35 prosenttia. Maaseudulta siirtolaisiksi lähteneitä oli 85–90 prosenttia ja kaupungista 10–15 prosenttia. Vuosien 1901–1910 välisenä aikana lähtijöitä oli 158 832 henkeä. Syitä lähteä siirtolaiseksi oli monia. Osa lähteneistä tavoitteli parempaa elintasoa. Tähän viitataan suomalaisessa kansanlaulussa ”Veret tuli mun silimihini”. Siinä lauletaan, kuinka Amerikan raitti on kullalla sannoitettu. Toisille siirtolaisiksi lähteneistä syy oli halu välttää joutumasta varusmiespalvelukseen Venäjän armeijassa. 1800-luvun lopulla jokainen nuori mies määrättiin kutsuntoihin hänen täytettyään 22 vuotta. Valikoituminen kolmen vuoden mittaiseen vakinaiseen palvelukseen tai päätyminen kevyesti koulutettavaan reservikomppaniaan määrättiin arvalla. Siirtolaisiksi lähteneistä noin 15 prosenttia palasi takaisin jossain vaiheessa. Yksi näistä siirtolaiseksi lähteneistä ja sittemmin palanneista oli isoäitini Kalle-veli. Hänen Pohjois-Amerikassa viettämänsä aika osui suomalaissiirtolaisuuden huippukauteen.

Suurimman siirtolaisiksi lähteneiden ryhmän muodostivat loiset ja vakinaista tointa vailla olleet mäkitupalaiset, eli juuri ne ihmisryhmät, joiden mahdollisuudet kotimaassa olivat vähäiset. Toinen suuri ryhmä olivat sellaiset talollisten pojat ja tyttäret, joille ei riittänyt toimeentuloa kotitilalla ja joille ei ollut tarjolla edes torppaa tai muuta vastaavaa omaa maata. Nämä kaksi ryhmää käsittivät yli puolet Suomesta lähteneiden siirtolaisten määrästä. Monet siirtolaisiksi lähteneistä päätyivät Michiganin, Minnesotan tai Wyomingin osavaltioihin. He työskentelivät muun muassa hiilikaivoksilla tai kivilouhoksilla.

Isoäitini Kalle-veli kävi sukulaisilta kuulemani perusteella kahteenkin otteeseen Pohjois-Amerikassa. Kun hän 14. maaliskuuta vuonna 1972 vietti 90-vuotispäiviään, Forssan Lehti haastatteli häntä ja nämä Amerikan kokemukset saivat hyvin palstatilaa. Oman kertomansa mukaan Kalle työskenteli ensin puolisen vuotta Kanadassa sahalla. Kun siellä ei enää riittänyt töitä, hän siirtyi Yhdysvaltoihin. Siellä Kalle oli ammustehtaalla töissä kahdeksan vuotta. Nuoren miehen elämä oli haastatteluhetkellä 90-vuotiaan lännen lokarin kertoman mukaan hieman hurjaa. Vapaa-aika kului haaleilla pidetyissä tansseissa ja siellä saattoi Kallen mukaan tehdä tuttavuutta myös kauniimman sukupuolen edustajien kanssa. Eurooppaan palattuaan Kalle Talonen vietti kertomansa mukaan aikaa Lontoossa, Pariisissa ja Kööpenhaminassa. Kotimatkalla tuli pieni viivästys, kun Tukholmassa Kalle ja muut Suomeen matkalla olleet joutuivat karanteeniin. Syyksi Kalle arveli viranomaisten saaneen suomalaisia koskevia määräyksiä, kun tuolloin elettiin vielä kansalaissodan jälkitunnelmissa.

Olen kuullut isäni enosta monia tarinoita, joiden todenperäisyyttä ainoastaan tosikko kävisi epäilemään. Yksi tarina, josta olen kuullut monia versioita, liittyy Amerikasta ostettuun revolveriin. Kallen oli tarkoitus tuoda ase veljelleen. Revolveri oli kuitenkin matkalaukussa, joka tarinan mukaan päätyi lopulta englantilaiseen satama-altaaseen. Toisen tarinan mukaan Kalle oli vanhoilla päivillään lähtenyt tutussa porukassa Helsinkiin. Reissuun lähtijät kävivät muun muassa Linnanmäellä. Yhtäkkiä joku seurueesta huomasi, että Kalle oli kadonnut. Pitkien etsintöjen jälkeen hän löytyi jostain baarista ottamassa selvää. Huolestuneet etsijät kysyivät, miten hän nyt tällä lailla lähti omille teilleen. Kalle oli vastannut maailmaa nähneen ja kokeneen kosmopoliitin lailla, että eihän tämä nyt mitään. Kyllä hän osaa kulkea, kun on ollut New Yorkissakin.

On epäselvää, kuinka hyvin isäni Kalle-eno osasi englantia. Jonkinlaisen viitteen siitä sain pikkupoikana, kun huoneeni seinällä oli Suosikki-lehden mukana tullut Motörheadin juliste. Julisteessa oli kuva bändin keulakuvasta Lemmy Kilmisteristä. Hänen bassoonsa oli kirjoitettu reipas kehote: ”Kiss my ass”. Isääni tämä nauratti. Kysyin häneltä, mikä häntä noin huvitti. Hän kertoi Kallelta saamastaan englannin alkeisopetuksesta, johon sisältyi tämä edellä mainittu tervehdys. Ilmeisesti isäni oli kuullut enoltaan tämän englanninkielisen tervehdyksen, kun hän oli 1950-luvun alussa sukulaistalossa renkinä. Tuolta ajalta isäni muistaa Kalle-enon osallistuneen edelleen kotitalonsa töihin hoitaen muun muassa hevosia viikon jokaisena päivänä. Sen lisäksi hän kalasti kuhaa soutamalla vetämällä uistinta veneen perässä. Varsinaista vapaa hänellä ei ollut. Siima oli kiinni reiden ympärillä. Kun kala iski kiinni, Kalle lopetti soutamisen ja alkoi keriä siimaa käsin kelan ympäri. Vapaa-aikoinaan Kalle istui omassa mökissään lukemassa lehtiä tupakoiden samalla innokkaasti.    

 

 

Lähteet

Forssan Lehti 14.3.1972.

Kero, Reino: Suureen länteen. Siirtolaisuus Suomesta Pohjois-Amerikkaan. Suomalaisen siirtolaisuuden historia 1. Siirtolaisuusinstituutti: Turku 1996.

Unohdettu legenda: Sylvester ”Hooley” Ahola. Verbatum: Espoo 2023.