Bourée ja puhiseva huilu

 

Olen monimerkityksellisesti ollut musiikin tiellä kouluvuosista lähtien, eli noin puoli vuosisataa. Osana tätä taivallusta olen opetellut välttävästi soittamaan eri instrumentteja. Jossain vaiheessa tulivat myös teorian ja säveltapailun opinnot ajankohtaisiksi. Oppikirjana tunneilla käytettiin Sibelius Akatemian lehtorin Timo von Creutleinin teosta Säveltapailun ja musiikin teorian peruskurssit 1-3. Mielenjäävin esimerkki kappale tuossa kirjassa oli Johann Sebastian Bachin Bouréesta (BWV 996). Bachin yhtenäistettyjen nimekkeiden luettelossa sävellys on e-mollissa. Tämän luuttuteoksena tunnetun sävellyksen alkuperäinen soitin on jossain määrin epävarma. Mahdollinen alkuperäissoitin on ollut Lautenklavier, joka on eräänlainen luutun ja cembalon yhdistelmä. Creutleinin kirjassa Bourée oli a-mollissa, joka on ergonomisesti edullinen ratkaisu, kun kappaletta soitetaan esimerkiksi kitaralla I asemasta.

Svengaavan hirven majatalossa pistäytyneet ja progehenkisestä maljasta nektaria nauttineet muistavat tuosta samaisesta Bachin Bouréesta Jethro Tullin Stand Up -albumilla julkaistun version. Bourée on oikeastaan yleisnimitys ranskalaiselle kansantanssille, jota sittemmin jalostettiin muun muassa Aurinkokuningas Ludvig XIV:n hovin hyppelöissä tanssittavaksi. Merkittävimpiä asioita, mitä koko yläasteen aikana tapahtui, oli kun koulukaverini tutustutti minut Jethro Tullin musiikkiin. Tyylillisesti yhtyeen musiikkia voidaan karkeasti luonnehtia sukkuloinniksi progen, hard rockin ja folk rockin välillä. Tällaisesta luokittelusta tietysti seuraa, että monet hienovaraiset vivahteet yhtyeen tuotannossa voivat jäädä huomaamatta. Hyvä sukellus syvään päätyyn Jethro Tullin musiikkiin tutustuessani oli vuonna 1978 ilmestyneen tupla-albumin Bursting Out kuuntelu. Se on edelleenkin mieluista kuunneltavaa. Jethro Tullin musiikissa jaksaa viehättää muun muassa se, kuinka Ian Anderson soitti huilua hyvin omaperäisellä tavalla. Ns. oikeaoppisen soittamisen sijaan hän välillä puhuu tai puhisee huilun suukappaleeseen.

Suomalaisten artistien tuotannoista ehdottomasti paras Jethro Tull -henkinen kappale löytyy vuonna 1986 ilmestyneeltä Leevi and the Leavingsin viidenneltä albumilta Perjantai 14. päivä. Tämä laulu on   Viisas talonmies. Toisaalta tuskin Jethro Tullin musiikki ainakaan Suomessa on koskaan ollut kovin laajasti imitoitua. Timo Kalevi Forss on kirjoittanut elämäkerran Leevi and the Leavingsin nokkamiehestä ja itsekin Ian Andersonin huilunsoittotyylistä viehättyneestä Gösta Sundqvistista. Tässä elämäkerrassa Forss käy varsin perusteellisesti myös Leevi and the Leavingsin levytykset. Albumia Perjantai 14. päivä hän pitää perustellusti seesteisen rauhallisena ja jopa unenomaisen herkkänä. Kappaleen Viisas talonmies vetäviä huiluriffejä soittaa Gösta Sundqvistin sijaan muillakin Leavings-levyillä puhaltimia soittanut Ismo Järvinen.

Sekä musiikin ammattilaiselle että amatöörille on tärkeää oman soundin löytyminen. Ian Anderson on tässä asiassa onnistunut sekä henkilökohtaisella tasolla että bändinsä kanssa. Jos molempia lukijoitani vielä askarruttaa, mitä tällä tarkoitan, niin on paras käydä itse kuuntelemassa. Tämän vuoden elokuussa suomalaisia Anderson ja Jethro Tull -faneja hemmotellaan kolmen konsertin verran Savonlinnassa (7.8), Tampereella (9.8.) ja Helsingissä (10.8). Konserttien yleisö saattaa olla ehkä jo harmaantunutta, mutta sydämeltään edelleen nuoria.    

 

     

Lähteet:

Forss, Timo Kalevi: Gösta Sundqvist: Leevi and the Leavingsin Dynamo. Into Kustannus: Helsinki 2017.

Yhtenäistetty Johann Sebastian Bach

Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen julkaisusarja 100

https://www.musiikkikirjastot.fi/wp-content/uploads/2016/11/Bach.pdf

Viitattu 20.05.2026