Hiljaiset balladit

  Meillä on kotona ollut monta vuosikymmentä Suuri toivelaulukirja 4. Sattumalta eräänä lokakuisena iltana huomasin tässä samaisessa toivelaulukirjassa Edith Sohlströmin (1870–1934) Elegian. En ollut koskaan aikaisemmin kiinnittänyt huomiota tähän kappaleeseen. Säveltäjä ja sävellys olivat minulle ennestään tuntemattomia. Sävellyksen esittelytekstissä sitä kuvaillaan toivelaulukirjassa porilaisen voimistelunopettajan ja musiikin harrastajan säveltämäksi pianokappaleeksi, jota on myöhemmin soitettu muun muassa sellosoolona. Ehkä tämä sellomaininta kiinnitti huomioni. Kirjoitin joitain vuosia sitten erään panimomestarin ja muusikon elämästä. Hänestä oli RUK:n kurssimatrikkelissa maininta, kuinka hän tenorisaksofonilla soitti eräässä esityksessä sellon stemmaa. Minua kiinnosti kokeilla soittaa tätä Sohlströmin Elegiaa sekä pianolla että tenorisaksofonilla. Teos löytyy myös vuonna 2003 julkaistusta suomalaista pianomusiikkia sisältävästä kokoelmasta. Kiinnostavaa on, että Sohlström o...

    Keväällä 1989 suoritin varusmiespalvelusta Porin Prikaatissa. Aina tilanteen salliessa kävin varusmieskuoron harjoituksissa. Veteraanipäivänä kuoromme esiintyi Porin Urheilutalolla. Kiinnitimme huomiota jossain pukuhuoneiden lähellä käytävällä astelleeseen vanhaan, ystävällisesti hymyilleeseen mieheen. Jälkeen päin olen ajatellut, että olisi pitänyt käydä esittäytymässä ja juttelemassa tuon miehen kanssa. Kun kuoromme oli esiintynyt, istuimme katsomoon seuraamaan muiden esityksiä. Jossain vaiheessa sitten tuo vanha ystävällisesti hymyillyt mies kuulutettiin lavalle. Nimikin hänelle löytyi: George de Godzinsky. Tuossa vaiheessa hän oli 74-vuotias. Ikä ei kuulunut hänen soitostaan, vaan tunsin, kuinka saimme kuulla jotain erityistä, parempaa soittoa. Olin aikaisemmin soitellut pianolla joitain hänen kappaleitaan, mutta tämän Urheilutalon konsertin jälkeen aloin ns. fanittaa Godzinskyä. Anne-Marie Franckin kirjassa ”Hymyillen: George de Godzinskyn elämä” kerrotaan, kuinka...