Šaljapinin säestäjä
Keväällä 1989 suoritin varusmiespalvelusta Porin Prikaatissa. Aina tilanteen salliessa kävin varusmieskuoron harjoituksissa. Veteraanipäivänä kuoromme esiintyi Porin Urheilutalolla. Kiinnitimme huomiota jossain pukuhuoneiden lähellä käytävällä astelleeseen vanhaan, ystävällisesti hymyilleeseen mieheen. Jälkeen päin olen ajatellut, että olisi pitänyt käydä esittäytymässä ja juttelemassa tuon miehen kanssa. Kun kuoromme oli esiintynyt, istuimme katsomoon seuraamaan muiden esityksiä. Jossain vaiheessa sitten tuo vanha ystävällisesti hymyillyt mies kuulutettiin lavalle. Nimikin hänelle löytyi: George de Godzinsky. Tuossa vaiheessa hän oli 74-vuotias. Ikä ei kuulunut hänen soitostaan, vaan tunsin, kuinka saimme kuulla jotain erityistä, parempaa soittoa. Olin aikaisemmin soitellut pianolla joitain hänen kappaleitaan, mutta tämän Urheilutalon konsertin jälkeen aloin ns. fanittaa Godzinskyä. Anne-Marie Franckin kirjassa ”Hymyillen: George de Godzinskyn elämä” kerrotaan, kuinka...